tiistai 23. joulukuuta 2014

Chilitryffelit

Viimeisimmäksi joulukonvehdiksi tein näitä chilisuklaita. Itse hieman arastelin chilin käytön kanssa. Laitoin toki suklaisen sekaan mainitun ½ tl sekä pienet ripaukset koristeluun, mutta jälkikäteen maistettuna chiliä olisi voinut laittaa ainakin tuplat. Niin tai näin, miehen mielestä nämä olivat kolmikon parhaat. 

Tein konvehteja pieniin vuokiin, joten näitä tuli huomattavasti luvattua määrää enemmän. Enkä tunkenut seosta mihinkään pursotinpussiin, vaan nämä valutin vuokiin kastikekauhaa apuna käyttäen. 

n. 25 kpl

1 dl kuohukermaa
2 rkl margariinia
3/4 dl tummaa muscovadosokeria
175 g tummaa suklaata (kaakaopitoisuus väh. 70%)
½ tl punaista chiliä

KORISTELUUN:
punaista chiliä

Murra tai hienonna suklaa paloiksi. Kiehauta margariini, kerma, sokeri ja chili. Lisää suklaapalat ja sekoita, kunnes seos on tasainen. Anna hieman jäähtyä. Kaada tryffeliseos pursotinpussiin ja pursota vuokiin tai pieniin tötteröihin. Koristele chilillä. Säilytä chilitryffeleitä viileässä. 



➔ DanSukker

Piparkakun makuiset toffeet

Teinpä tänä jouluna ensimmäistä kertaa itse toffeeta ja opin siitäkin muutamia asioita. Ensinnäkin toffeiden kovuus on verrannollinen käyttämääsi keittoaikaan. Eli suomeksi: keitin hieman liikaa, kovaksi meni. Toisekseen toffeetaikina kovettuu jotakuinkin ennätysvauhtia. Eli suomeksi: alkuun hyvältä tuntunut idea valuttaa seosta karamellivuokiin kastikekauhalla muuttuu hetken kuluttua käsipelillä muotoiltaviksi palleroiksi. Ja kolmanneksi, tässäkin asiassa vähemmän olisi ollut enemmän: kyllä se vähemmälläkin keittoajalla olisi jääkaapissa jähmettynyt. Onneksi perheessä on kuitenkin vielä suhteellisen hyvähampaista porukkaa. Vielä. 

Nämä makeiset tein todella pieniin vuokiin, joten niitä tuli reippaasti yli tuon 20 kpl. 

20 kpl

½ dl kuohukermaa
1 ½ dl taloussokeria
½ dl siirappia
½ tl mantelirouhetta
ripaus piparkakkumaustetta

Mittaa kasariin kuohukerma, taloussokeri ja siirappi, keitä miedolla lämmöllä hämmennellen, kunnes seos sakenee. Lisää mantelirouhe ja piparkakkumauste. Jaa seos kahden pienen lusikan avulla karamellivuokiin. 


➔ Hellapoliisi

maanantai 22. joulukuuta 2014

Jääsuklaa

Tämän joulun konvehtiohjeita valikoidessa tuli selailtua paljon DanSukkerin sivuja, joista löytyy roima valikoima suklaaherkkuja. Itse olen kova valkosuklaan ystävä, joten jotain valkosuklaista on saatava joka joulu. Konvehdit tein hieman isompiin vuokiin, jolloin niitä ei tullut aivan 65 kappaletta. Konvehdeissa ei mielestäni kookos juuri maistu. Yksi raadin koemaistajista, velipoika, äänesti nämä joulun parhaimmiksi. 

n. 65 kpl

250 g valkoista suklaata
125 g kookosrasvaa
1/4 dl tomusokeria

Paloittele suklaa. Pane suklaapalat, rasva ja tomusokeri kulhoon ja sulata vesihauteessa. Sekoita. Jaa jääsuklaa vuokiin. Anna kovettua ja säilytä jääkaapissa. 


➔ DanSukker

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Hawaiian cheesecake - Juustokakku Hawaijin tapaan

Tämän, tytön synttäreillä tarjotun, juustokakun ohje on Amerikan herkut-kirjasta, jota useassa blogissa on kehuttu ja joka on aika pirun houkutteleva leivontakirja, vaikka nyt vasta kerkesin sieltä ensimmäistä reseptiä testata. 

Juustokakku teki hyvin kauppansa ja vaikka ohjeen kookosmäärä tuntuu suurelta, ei se kuitenkaan syöjien mielestä (niidenkään, jotka eivät kookoksesta niin välitä) lyönyt liikaa läpi. Juustokakkua kehuttiin raikkaaksi nimenomaan kookoksen sekä ananaksen vuoksi. Makadamiapähkinöitä en löytänyt, joten korvasin ne pähkinäsekoituksella. Kirja itse ehdottaa korvaamaan ne saksanpähkinöillä. 

10 palaa

KAKKUPOHJA:
1 dl makadamiapähkinöitä
4 dl murskattuja Digestive-keksejä
1 rkl sokeria
125 g sulatettua voita

TÄYTE:
800 g tuorejuustoa
2 ½ dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
5 munaa
1 ½ tl sitruunamehua
1 ½ dl kookoshiutaleita
1 dl rouhittuja makadamiapähkinöitä

ANANASKUORRUTUS:
2 rkl sokeria
1 ½ rkl maizenaa
3 3/4 dl ananasmurskaa liemineen
2 rkl sitruunamehua

Kuumenna uuni 175-asteeseen. Rouhi pähkinät hienoksi rouheeksi. Sekoita keksimurut, pähkinät ja sokeri kulhossa. Kaada mukaan voisula ja sekoita hyvin. Painele seos irtoreunaisen, n. 24 cm:n vuoan pohjalle ja reunoille. Pane vuoka kylmään. Valmista sillä välin täyte: Vatkaa tuorejuusto, sokeri, vehnäjauhot, vaniljasokeri ja suola kulhossa tasaiseksi. Vatkaa mukaan mukat ja sitruunamehu. Lisää kookoshiutaleet ja rouhitut pähkinät. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle ja paista 1 h 15 min tai kunnes kakku on kiinteytynyt. Ananaskuorrutus: Sekoita sokeri, maizena, ananasmurska ja sitruunamehu pienessä kasarissa. Kiehauta seos keskilämmöllä. Sekoita koko ajan. Keitä minuutin verran, kunnes seos sakenee. Jäähdytä. Jäähdytä kakku ja levitä sitten ananaskuorrutus sen pinnalle. Pidä kylmässä vähintään 4 tuntia. Koristele paahdetuilla kookoshiutaleilla ennen tarjoamista. 


➔ Jill Parker & Joyce Parker: Amerikan herkut

torstai 10. heinäkuuta 2014

Valkosuklaalla kuorrutettu suklaakakku

Tämä ohje on tv-formaattiin Neljän tähden illallinen perustuvasta keittokirjasta. Ohjelmassa tätä mutakakkua jälkkäriksi oli tarjonnut Baba Lybeck runsaan kalalautasen sekä makkararuoan jälkeen - kuulostaa runsaalta, sillä kuten mutakakut yleensä, tämäkin on todella tuhti. Itse suosittelisin tätä tarjottavaksi kahvin kanssa, sillä pienikin pala kyllä vie makeanhimon. 

200 g tummaa suklaata (kaakaopitoisuus yli 65%)
200 g voita
3 dl sokeria
5 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä

VOITELUUN:
nokare voita

KUORRUTUS:
200 g valkosuklaata
½ dl vispikermaa
100 g ranskankermaa

Mittaa suklaa ja voi kulhoon. Sulata varovasti vesihauteessa tai mikrossa. Kun seos on tasaista, sekoita joukkoon sokeri ja anna jäähtyä. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Lisää kananmunat yksitellen seokseen. Vispaa munien lisäämisen välissä. Siivilöi joukkoon maissitärkkelys ja sekoita. Voitele irtoreunainen pienehkö kakkuvuoka ja levitä taikina siihen tasaisesti. Nosta uuniin ja kypsennä n. 20 min. Kakun pinnan on oltava kypsä, mutta sisältä se saa olla löysää. Ota kakku uunista ja anna sen jäähtyä vuoassaan huoneenlämmössä vähintään tunti. Valmista kuorrutus. Paloittele valkosuklaa pieneen muovikulhoon ja lisää kerma. Sulata vesihauteessa tai mikrossa keskiteholla, kunnes suklaa on sulanut joukkoon. Nosta hetkeksi sivuun jäähtymään. Vaahdota sillä aikaa ranskankerma toisessa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi ja lisää siihen jäähtynyt suklaa-kermaseos. Sekoita varovasti. Levitä kuorrute tasaisesti kakun päälle ja anna jähmettyä hiukan. 


➔ Neljän tähden illallinen

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Mariannen vadelmacookiet

Tykkään Marianne-karkeista ja tykkään vadelmista, mutta joku näissä kekseissä ei ihan natsannut. Vaikka käytin ohjeessa annetun määrän vadelmia, kekseistä tuli vetisiä. Ehkä tein jonkun kämmin. Maku oli kuitenkin hyvä. 

20 kpl

125 g voita tai leivontamargariinia
1 ½ dl sokeria
1 muna
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 ½ dl Marianne-rouhetta
2 dl vadelmia

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja karkkimurska keskenään. Lisää seos taikinaan. Sekoita joukkoon myös vadelmat. Jaa taikina n. 20 osaan leivinpapereiden päälle uunipelleille. Paina lusikalla taikinakekoja hieman litteämmiksi. Paista vadelmacookieita 200 asteessa 15-20 min. 


➔ Maku

torstai 19. kesäkuuta 2014

Mansikka-raparperihillo

Työkaverin pihalla olivat raparperit ryöpsähtäneet, joten hän kiikutti niitä töihin. Halukkaita ottajia oli lopulta kuitenkin enemmän kuin raparperinvarsia, joten saalis jaettiin tasan ja jokainen sai vähän. Tästä vähästä keittelin itse pienen satsin hilloa, johon lisäsin mansikoita tytön ruokahalua houkuttelemaan. Illalla paistettiin lettuja ja nautittiin itsetehdyn, tuoreen hillon kanssa ja kyllä kaikille kelpasi!

n. 1 litra

n. 300 g raparperia
1 rkl vettä
700 g mansikoita
5 dl hillosokeria

Huuhtele ja putsaa raparperit, viipaloi ohuiksi viipaleiksi. Laita raparperit kattilaan vesitilkan kanssa. Keitä n. 5 min ja lisää viipaloidut mansikat. Kun seos alkaa höyrytä, lisää hillosokeri sekoittaen. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 10 min. Nosta kattila liedeltä, jäähdytä hillo ja kuori pinnalta vaahto. Jaa hillo puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin. 

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sulatejuustolohi

Ken sulatejuustosta ja lohesta tykkää, kokeileppa tätä. Meillä tehdään nykyään lohi todella usein tällä reseptillä. 

n. 600 g lohifilee
suolaa
rouhittua mustapippuria
150 g Koskenlaskija voimakasta murennettua sulatejuustoa
2 dl kermaa

Poista lohesta mahdolliset ruodot. Aseta lohifilee vuokaan nahkapuoli alaspäin. Suolaa ja pippuroi lohi oman maun mukaan. Ripottele lohen päälle murennettu sulatejuusto ja kaada päälle kerma. Paista 200 asteessa 25-30 min. 

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kipparin kalavuoka

Meillä syödään kalaa aivan liian harvoin. Tämä kalaruoka on tosi hyvää. 

4 annosta

400 g pakasteseitiä
2 rkl vehnäjauhoja
250 g kirsikkatomaatteja tai 4 tomaattia
½ sitruunan mehu
2 dl kevyttä ruokakermaa
1 tl suolaa
0,2 tl rouhittua valkopippuria
1 nippu tilliä

Nosta kalapalat pois pakkauksesta ja siirrä ne lautaselle. Sulata esim. mikrossa miedolla lämmöllä. Valuta liemi pois. Kääntele kalat kevyesti jauhoissa ja nosta ne voideltuun uunivuokaan. Pese ja leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi tai lohko tomaatit ja asettele ne kalapalojen päälle. Valuta pinnalle sitruunamehu sekä kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Saksi päälle tuoretta tilliä. Kypsennä uunissa 200 asteessa 25-30 min. 


➔ Yhteishyvä

Broilerikiusaus

Tästä ruoasta tykätään meidän perheessä monestakin eri syystä: se on ensinnäkin pirun helppoa ja nopeaa tehdä, siitä riittää kahdeksi päiväksi ja lisäksi se on hyvää. 

6 annosta

1 kg peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
n. 800 g kanasuikaleita
suolaa
curryjauhetta
paprikajauhetta
2 ½ dl ruokakermaa

PÄÄLLE:
juustoraastetta oman maun mukaan

Kaada peruna-sipulisekoitus isoon uunivuokaan. Paista kanat pannulla kypsiksi. Mausta suolalla, currylla ja paprikalla. Sekoita kanasuikaleet peruna-sipulisekoituksen joukkoon ja kaada sekaan ruokakerma. Paista 200 asteessa 30 min. Lisää päälle juustoraaste ja jatka paistamista kunnes juustoraaste on kunnolla sulanut. 

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Lihapullat II

Täydellisen lihapullaohjeen metsästäminen on kovaa hommaa, eikä sitä parasta ohjetta ole vielä tullut vastaan. Tällä ohjeella pullista tulee hieman pehmeämpiä kuin aiemmin postaamallani ohjeella, eikä näihin pulliin tule ollenkaan kananmunaa tai kermaa. Kuitenkin ehkä minun makuuni tarpeeksi rapsakka paistopinta jäi puuttumaan. 

4 annosta

400 g jauhelihaa
6 rkl kaurahiutaleita tai korppujauhoja
4 tl perunajauhoja
10 rkl vettä
1 1/3 tl suolaa
1 maustemitta jauhettua mustapippuria
4-8 tl raastettua sipulia

PAISTAMISEEN:
margariinia tai voita

Anna kaurahiutaleiden tai korppujauhojen ja perunajauhojen turvota vedessä n. 10 min. Sekoita joukkoon suola, pippuri ja sipuli. Lisää jauheliha ja sekoita hyvin. Jos taikinaa vaivaa liikaa, siitä tulee helposti sitkeää. Pyörittele taikinasta tasakokoisia pyöryköitä. Se käy helpommin, jos käsiä huuhtelee silloin tällöin kylmässä vedessä. Pane pyörykät jauhotetulle leikkuulaudalle. Ruskista margariini paistinpannussa. Pane pyörykät pannuun ja ravistele sitä, jotta pyörykät ruskistuvat tasaisesti. Vähennä lämpöä ja paista vielä 3-5 min. 


➔ Barbro Lönngren: Maukkaita pikkuannoksia

Mansikkahillo

Hilloja ei ole mitään järkeä ostaa teollisenmakuisena kaupasta, kun ne nopeimmillaan pyöräyttää itse kymmenessä minuutissa. 

n. 5 dl

1 l mansikoita
3 dl hillosokeria
½ dl vettä

Sekoita ainekset, kuumenna ja keitä 10 min välillä hämmentäen. Kuori vaahto ja jäähdytä. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin ja säilytä jääkaapissa. 


➔ Dan Sukker

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kanaa Igorin tapaan

Meillä syödään mitä vaan mihin saa lisätä smetanaa, eikä tämäkään resepti tehnyt poikkeusta: kaikille maistui! Miehellekin, vaikka se on sipulikammoinen. Minä taas ahmin ruokaa, jossa kerrankin sipuli maistuu kunnolla. 

6 hlö

800 g kanan filettä
1 punainen paprika suikaloituna
1 keltainen paprika suikaloituna
2 isoa sipulia kuutioituna
3 valkosipulin kynttä pilkottuna
70 g tomaattipyrettä
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 dl kanalientä
250 g smetanaa
(1 kuutioitu maustekurkku)
kourallinen persiljaa revittynä
mustapippuria myllystä

Kuullota pannussa paprikat ja sipulit. Lisää joukkoon tomaattipyree, suola, sokeri, pippuri, persilja ja kanaliemi. Lisää smetana joukkoon ja sekoita. Anna kastikkeen saostua muutama min. Paista kanan fileet nopeasti kuumalla pannulla niin että ne saavat kauniin värin. Asettele fileet vuokaan ja kaada kastike fileiden päälle niin että ne peittyvät. (Ripottele maustekurkku sekaan.) Laita uuniin 175 asteeseen n. 30 min. 

+
Tarjoile riisin, pastan tai perunoiden kanssa. 


➔ Peggyn punainen keittiö

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Pastitsio - kreikkalainen pastavuoka

Jos pitää rosmariinin mausta ja kaipaa vaihtelua lasagne-makaronilaatikkolinjalle, kannattaa kokeilla tätä ruokaa. Meillä kelpasi koko porukalle. 

6 annosta

7-8 dl (300 g) penne-pastaa
3 dl juustoraastetta

KEITTÄMISEEN:
vettä
suolaa

JAUHELIHAKASTIKE:
400 g naudan jauhelihaa
1 iso sipuli
400 g tomaattimurskaa
1 tl suolaa
3/4 tl mustapippuria
2 tl rosmariinia

VALKOKASTIKE:
2 rkl öljyä
½ dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1 tl suolaa
2 munaa

Voitele n. 2 l vetoinen, mieluiten korkeareunainen uunivuoka. Valmista ensin vaniljakastike. Kuumenna rasva kattilassa, sekoita joukkoon jauhot ja lämmitetty maito vähitellen. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen viitisen min koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon 1 dl juustoraastetta ja mausta suolalla. Nosta kattila liedeltä ja anna kastikkeen jäähtyä. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä täysin kypsiksi. Valuta hyvin. (Älä lisää pastan joukkoon öljyä: pennet saavat tarttua toisiinsa.) Valmista jauhelihakastike pastan kiehuessa. Ruskista jauheliha isossa paistokasarissa. Lisää hienonnettu sipuli ja tomaattimurska. Anna kiehua ilman kantta reilu 5 min, kunnes neste on osittain haihtunut. Mausta kastike sen kiehuessa mustapippurilla ja rosmariinilla. Kaada puolet pastasta vuokaan. Ripottele päälle 1 dl juustoraastetta. Levitä päälle jauhelihakastike ja kaada päälle loppu pasta. Vatkaa munat valkokastikkeen joukkoon. Kaada kastike pastan päälle ja ripottele pinnalle loppu juustoraaste. Paista 200-asteisen uunin alatasolla n. 30 min, kunnes pastitsio on saanut kauniin värin. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. 


➔ Pirkan parhaat ruokaohjeet - ruokaa vuoden jokaiselle päivälle

lauantai 31. toukokuuta 2014

Hitaasti kypsennetty tulinen lammas

Lammas kuuluu pääsiäiseen kuin nyrkki silmään. Lampaanpotka, savustettu paprikajauhe ja roomankumina tuli vaihdettua lampaan paistilihaan, tavalliseen paprikajauheeseen ja kuminaan johtuen Jyväskylän vajavaisesta ruokatarjonnasta. Myös uunissaoloaika pidentyi alkuperäisestä kolmesta tunnista neljään. Mutta maku oli aivan mahtava ja lopputulos hyvin onnistunut: näin maukasta ja mureaa lammasta ei ole tullut syötyä koskaan!

4 annosta

4 lampaan potkaa
2 porkkanaa viipaloituna
1 sipuli kuorittuna ja paksuiksi viipaleiksi pilkottuna
2 laakerinlehteä
75 cl pullo punaviiniä
5 dl kanalientä

PAISTAMISEEN:
oliiviöljyä

KORISTELUUN:
mintunletiä

MARINADI:
1-2 vihreää chiliä ilman siemeniä viipaloituna maun mukaan
1-2 punaista chiliä ilman siemeniä viipaloituna maun mukaan
2 tl savustettua paprikajauhetta
2 tl kuivattua oreganoa
1 tl roomankuminan siemeniä
2 kanelitankoa puolikkaiksi katkottuna
3 valkosipulinkynttä karkeaksi murskattuna
oliisiöljyä
merisuolaa
vastajauhettua mustapippuria

Valmistan ensin marinadi. Sekoita chilit (vain yksi kumpaakin jos et pidä tulisesta mausta), savustettu paprika, oregano, roomankuminan siemenet, kanelitangot, valkosipulit, ruokalusikallinen oliiviöljyä ja mausteet. Hiero seosta lampaaseen niin, että se maustuu kunnolla. Voit kypsentää lampaan heti, mutta jos aikaa on, anna sen marinoitua mielellään yön yli. Esilämmitä uuni 160 asteeseen. Laita iso pata lämpenemään liedelle ja laita kuumaan pataan pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Ruskista lammasta padassa n. 6 min niin, että sen kaikki puolet ovat ruskistuneet, ja lisää chilit ja kaneli marinadista. Lisää porkkanat, sipuli ja laakerinlehdet pataan ja ruskista minuutti tai kaksi. Nosta lammas lepäämään sipulien ja porkkanoiden päälle. Deglaseeraa pata lisäämällä punaviiniä (kaavi mahdolliset kokkareet pohjasta), lämmitä kiehuvaksi ja keitä 7-8 min redusoidaksesi nestemäärän puoleen. Lisää kanaliemi, kiehauta ja siirrä pata esilämmitettyyn uuniin. Älä laita pataan kantta. Kypsennä 3 tuntia, kunnes liha on hyvin mureaa ja kastike redusoitunut. (Jos vaikuttaa siltä, että potkapalojen yläosat saattavat kuivua, valele niitä paistoliemellä ja käännä välillä.) Ota kypsä liha uunista ja koristele revityillä mintunlehdillä. Lusikoi päälle paistoliemi ja tarjoile. 


➔ Gordon Ramsay: Kokkauksen taito

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Mustikkakakku

Kyllä taas Hummingbird bakery-konditoriassa tiedettiin: tämä kakku todella on järjettömän mehevä. En kyllä koskaan ikinä enää tee mustikkakakkua millään muulla ohjeella. Kakun suosiosta kertoo myös se, että elämäni ensimmäisen kerran minua pyydettiin leipomaan työkaverin perhejuhliin ja nimenomaan tätä kakkua. Tästä kakusta ei jää jäljelle kuin lisäkilot vyötärönseutuun. 

350 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
350 g (runsas 4 dl) sokeria
6 kananmunaa
1 tl vanilja-aromia tai 2-3 tl vaniljasokeria
450 g (7 dl) vehnäjauhoja
2 rkl ja 2 tl leivinjauhetta
2,8 dl kermaviiliä tai ranskankermaa
250 g (3 ½ dl) mustikoita

TUOREJUUSTOKUORRUTE:
600 g (10 dl) tomusokeria siivilöitynä
100 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
250 g tuorejuustoa kylmänä

KORISTELUUN:
mustikoita
tomusokeria

Kuumenna uuni 170-asteiseksi. Mittaa voi ja sokeri monitoimikoneeseen (tai käytä sähkövatkainta) ja vatkaa vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää munat yksi kerrallaan, vatkaa hyvin ja ota joka lisäyksen jälkeen kulhon reunoille jäänyt aines taikinakaapimella mukaan vaahtoon. Vatkaa joukkoon vanilja-aromi, jauhot ja leivinjauhe. Lisää kermaviili ja vatkaa, kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin ja taikina on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää mustikat ja sekoita varovasti puuhaarukalla, kunnes ne ovat levinneet tasaisesti taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun halkaisijaltaan 25 cm:n kokoiseen rengasvuokaan ja tasoittele pinta. Paista kakkua uunissa 40 min tai kunnes se on kullanruskea ja pinta tuntii koetettaessa kimmoisalta. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassaan ja siirrä se sitten ritilän päälle jäähtymään kokonaan. 
Tuorejuustokuorrute:  Vatkaa tomusokeria ja voita monitoimikoneessa tai sähkövatkaimella keskinopeudella, kunnes ainekset ovat sekoittuneet kunnolla. Lisää tuorejuusto yhdellä kertaa ja vatkaa, kunnes juusto on sekoittunut muiden ainesten joukkoon. Käännä koneen nopeus suuremmalle. Jatka vatkaamista vähintään 5 min, niin että seoksesta tulee vaaleaa ja kuohkeaa. Älä vatkaa liikaa, sillä seos muuttuu helposti juoksevaksi. Nosta jäähtynyt kakku tarjoiluastialle, peitä päältä ja reunoilta tuoejuustokuorrutteella ja koristele mustikoilla. Sirottele pinnalle hieman tomusokeria. 


➔ The Hummingbird bakery: Leivonnaisia herkkusuille - kuuluisan konditorian suosikkireseptit

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pashakakku

Tästä pashakakusta pidettiin kovasti (syöjiä pöydässä oli tavanomaisen kolmen sijaan sukulaisbonuksella yhteensä seitsemän) ja eniten mainintaa sai raikas maku ja ettei kakku ole niin ätlön makea kuin perinteinen pasha tuppaa olemaan. Itse en pashasta pidä (enkä kyllä näistä hyytelökakuistakaan), mutta saattaapa olla, että teen tätä ensikin pääsiäisenä. Hyvän maun lisäksi ohje on meinaan idioottimaisen helppo. 

Ulkonäöstä pari sanaa. Minä omistan pienimmillään 24 cm irtopohjavuoan, siksi kakku on niin matala. Ja meidän kohta 3 vee tyttö on muuten yhä ja edelleen mahdoton leppäkerttufani, siitä kakun koristelu. 

8-10 annosta

POHJA:
150 g kaurakeksejä tai digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia sulaneena

TÄYTE:
5 liivatelehteä
2 ½ dl vispikermaa
200 g sitruunarahkaa
2 rkl sukaatteja
2 rkl sokeroituja appelsiinin kuoripaloja
2 rkl korintteja
½ dl pähkinä- tai mantelirouhetta
1 tl vaniljasokeria
½ dl sokeria
2 rkl sitruunan mehua

PINNALLE:
1-2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
(elintarvikeväriä)
marsipaanikoristeita

Murusta keksit. Sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele seos halkaisijaltaan 20-22 cm irtopohjavuoan pohjalle. Liota liivatteita kylmässä vedessä 5-10 min. Vaahdota vispikerma, lisää joukkoon sitruunarahka, sukaatit, appelsiinin kuoripalat, korintit, pähkinä- tai mantelirouhe, vaniljasokeri ja sokeri. Kiehauta sitruunan mehu esim. juomalasissa mikrossa ja liuota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet. Lisää neste täytteeseen koko ajan sekoittaen. Tarkista maku. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Vaahdota vispikerma, mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Värjää kermavaahto halutessasi elintarvikevärillä. Pursota kerma kakun pinnalle ja koristele marsipaanikoristein. 


➔ Hellapoliisi: Herkkuleivonnaiset

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Hasselpähkinä-suklaakuppikakut

Kerrankin vastaan tuli ohje, joka taltuttaa pahimmankin suklaaholistin (minun) himot. Näitä kuppikakkuja ei kertakaikkiaan kykene syömään kuin yhden kerrallaan, no josko sitten hetken märehtimisen jälkeen ottaisi toisen. Mahdottoman hyviä, mutta makeita ovat. The Hummingbird Bakery-konditorian sanoin: "Joskus pelkkä suklaa ei riitä. Niinpä olemme näihin kuppikakkuihin lisänneet vastustamatonta pähkinäsuklaalevitettä". Totta turisevat. 

Ohje neuvoo käyttämään koristeluun kokonaisia hasselpähkinöitä, mutta itse käyttämäni rouhe keltaa yhtä hyvin. Resepti näyttää pitkänlaiselta, mutta on oikeasti helppo tehdä. Suosittelen kaikkia vannoutuneita suklaanystäviä kokeilemaan, ei ihme, että nämä lukeutuvat konditorian suosituimpien leivonnaisten joukkoon. 

12 kpl

100 g (1 ½ dl) vehnäjauhoja
20 g (½ dl) kaakaojauhetta
140 g (1,6 dl) sokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
40 g voita huoneenlämpöisenä
1,2 dl täysmaitoa
1 kananmuna
120 g pähkinäsuklaalevitettä

KORISTELUUN:
n. 36 kokonaista, kuorittua hasselpähkinää

HASSELPÄHKINÄ-SUKLAAKUORRUTE:
250 g (n. 4 dl) tomusokeria siivilöitynä
80 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
1/4 dl täysmaitoa
80 g pähkinäsuklaalevitettä

Kuumenna uuni 170-asteiseksi. Mittaa jauhot, kaakaojauhe, sokeri, leivinjauhe, suola ja voi monitoimikoneeseen (tai käytä sähkövatkainta) ja vatkaa hiljaisella teholla, kunnes seos on murumaista ja ainekset ovat yhdistyneet. Kaada maito hitaasti jauhoseokseen ja vatkaa hyvin, niin että ainekset sekoittuvat kunnolla. Lisää muna ja vatkaa hyvin. Ota sekoittumattomat ainekset taikinakaapimella kulhon reunoilta mukaan taikinaan. Lusikoi taikina paperivuokiin niin, että vuokiin jää kolmannes tyhjää. Paista kakkuja uunissa n. 20 min tai kunnes niiden pinta on sormella koetettaessa kimmoisa. Anna kuppikakkujen jäähtyä hetki pellillä ja nosta ne sitten ritilän päälle jäähtymään kokonaan. Tee jäähtyneiden kuppikakkujen keskelle pieni syvennys ja täytä se nokareella pähkinäsuklaalevitettä. 
Hasselpähkinä-suklaakuorrute: Vatkaa tomusokeri ja voi monitoimikoneessa tai sähkövatkaimella keskinopeudella tasaiseksi seokseksi. Säädä nopeus hiljaiseksi. Kaada hitaasti joukkoon maito, ja kun se on sekoittunut, käännä koneen nopeus takaisin suurimmalle. Jatka vatkaamista vähintään 5 min eli kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa. Mitä pidempään vaahtoa vatkataan, sitä kuohkeampaa siitä tulee. Sekoita pähkinäsuklaalevite kuorrutteen joukkoon puuhaarukalla. Levitä jäähtyneiden kuppikakkujen päälle hasselpähkinä-suklaakuorrutetta ja koristele kukin kakku n. kolmella kokonaisella pähkinällä. 


➔ The Hummingbird bakery: Leivonnaisia herkkusuille - kuuluisan konditorian suosikkireseptit

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Hapanimeläporsas

On muuten tähän mennessä parasta hapanimelää mitä olen kotikeittiössä kokannut. 

4 annosta

1 rkl öljyä
500 g porsaan kinkkua tai ulkofileetä tai sisäfileetä
3-4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 cm pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
pippurisekoitusta
suolaa
1-2 suurta sipulia ohuina lohkoina
1 pieni punainen paprika suikaleina
2 lehtisellerin vartta viipaleina
1-2 porkkanaa ohuina viipaleina tai suikaleina
n. 2 rkl soijakastiketta
½ - 1 dl ketsuppia
1 iso prk ananaspaloja liemineen
(ananasmehua tarvittaessa)
perunajauhoja + vettä
tuoretta korianteria

Ota liha huoneenlämpöön n. ½ tuntia ennen kypsennystä. Poista kalvot. Leikkaa liha poikkisyin ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna öljy pannussa, paista lihasuikaleet yhdessä valkosipulin ja inkiväärin kanssa. Mausta pippurisekoituksella ja kevyesti suolalla. Lisää joukkoon sipulilohkot ja paprikasuikaleet, sekä lehtisellerinviipaleet. Kääntele hetki. Mausta soijakastikkeella ja ketsupilla. Lisää ananaspalat liemineen. Kiehauta. Mikäli kastike tuntuu niukalta, voit lisätä joukkoon ananasmehua. Sekoita vesitilkkaan muutama rkl perunajauhoja. Valuta nestettä ohuena nauhana höyryävään liemeen, kunnes tunnet kastikkeen hieman sakenevan. Anna pulpahtaa, mutta älä enää keitä. Tarkista maku. Silppua joukkoon tuoretta korianteria. 

+
Tarjoa lisäksi tuoksuvaa jasmiiniriisiä. 



➔ Hellapoliisi: Liharuoat

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Broileria appelsiini-kermakastikkeessa

Syödäänkö teilläkin aina samoja kanaruokia? Kokeileppa tätä, hyvää on. 

5 annosta

10 broilerin rintapalaa
1 rkl paprikajauhetta
½ tl valkopippuria
2 tl suolaa

LIEMI:
2 dl appelsiinimehua
2 dl tomaattimehua
1 dl soijakastiketta
½ dl siirappia

KASTIKE:
paistoliemi
3 rkl maissitärkkelystä
2 dl kuohukermaa
½ tl rakuunaa
ripaus mustapippuria

Mausta broilerin rintapalat paprikajauheella, valkopippurilla ja suolalla. Lado palat paistopussiin ja pane pussi uunipannulle. Sekoita liemen ainekset ja kaada paistopussiin. Sulje pussi ja anna lihan marinoitua jääkaapissa muutama tunti. Käännä pussia välillä. Leikkaa ennen uuniin panoa pussista yksi kulma pois. Kypsennä 200 asteessa 50 min. Lado kypsät rintapalat tarjoiluastiaan ja pidä ne kuumina. Kaada pussista liemi kattilaan, lisää vesitilkkaan sekoitettu maissitärkkelys ja kerma. Anna kiehua hiljalleen muutama min. Mausta rakuunalla ja mustapippurilla. Tarkista maku. Kaada osa kastikkeesta broilerin päälle ja tarjoa loppu kastikeastiasta. 

+
Tarjoa ruoan kanssa riisiä ja salaattia. 


➔ Valio: Makujen juhlaa

torstai 10. huhtikuuta 2014

Tiikeri-juustokakku

Tätä juustokakkua tein miehelle töihin talvilomaltapaluun kunniaksi. Kakusta tykättiin. Osan mielestä kaakaojauheen olisi pinnasta voinut jättää pois, toiset taas sanoivat, ettei mitään pidä muuttaa. Miehen itsensä suuhun sitruunaa oli ollut liikaa, mutta kukaan muu ei siitä valittanut, joten jääköön yhden henkilön makumieltymykseksi. Tämän kummempia arviointeja ei raavaalta miesporukalta saa, tärkein kai se, että kakku hupeni. 

POHJA:
250 g täysjyvä- tai digestive-keksejä muruina
120 g suolatonta voita sulatettuna
1 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta

TÄYTE:
100 g tummaa suklaata paloiteltuna
180 g ranskankermaa
500 g tuorejuustoa notkistettuna
1 tl vanilja-aromia tai 2-3 tl vaniljasokeria
200 g hienoa sokeria
1 rkl vahaamattoman appelsiinin tai sitruunan raastettua kuorta
3 suurta kananmunaa

KORISTELU:
hieman kaakaojauhetta

Voitele irtopohjavuoan (halkaisija 23 cm) pohja ja reunat. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Laita keksimurut, voi ja kaakaojauhe kulhoon ja sekoita haarukalla kosteaksi muruksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan. Mittaa suklaa ja puolet ranskankermasta kulhoon ja kuumenna sekoitellen vesihauteessa, kunnes seos on tasaista. Jätä seos jäähtymään. Vatkaa tuorejuusto, vanilja, sokeri ja jäljelle jäänyt ranskankerma tasaiseksi kulhossa sähkövatkaimen keskinopeudella. Lisää joukkoon jauhot sekä appelsiinin- tai sitruunankuori, ja lisää sitten munat. Kaada kaksi-kolmasosaa täytteestä kylmän pohjan päälle. Vatkaa suklaaseos jäljelle jääneeseen tuoejuustoseokseen. Lusikoi suklaaseos vuokaan tuorejuustoseoksen päälle. Paista kakkua 40 min, kunnes kakun keskusta on juuri hyytynyt. Anna kakun jäähtyä huoneenlämmössä ja anna sen sitten olla jääkaapissa yön yli. Koristele kaakaojauheella, viipaloi ja tarjoile. 


➔ Carla Bardi & Ting Morris: Suklaa - suuri herkkukirja

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Makkarastroganoff

Hei taas vaihteeksi smetana-juttua, sori siitä, meillä ei vaan päästä siitä yli eikä ympäri. Perinteinen stroganoff on yksi meidän perheen ruokavakioita, arkisemman version ja samalla hieman vaihtelua ruokaan saa vaihtamalla naudanpalat makkaroihin. 

600 g makkaraa
3 sipulia
3 rkl voita
paprikajauhetta
2 tl suolaa
6 dl vettä
2 pientä purkkia tomaattisosetta
2 tl sinappia
1 dl smetanaa
3 suolakurkkua

Leikkaa liha suikaleiksi. Kuori ja silppua sipuli. Ruskista liha nopeasti voissa. Vähennä lämpöä ja lisää sipuli. Paistele sipulit pehmeiksi ja mausta suolalla ja paprikajauheella. Sekoita tomaattisose veteen ja lisää neste lihasuikaleiden ja sipulin joukkoon. Hauduttele miedolla lämmöllä kannen alla. Mausta sinapilla ja smetanalla. 


➔ Hans Välimäki: Mummola

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Gulassi

Olen useaan otteeseen myöntänyt syöväni oikeastaan mitä vain missä on smetanaa ja samoin tuntuu tekevän muukin revohka meidän perheessä. Tämä uunipata ei ole siihen mikään poikkeus, vaan oikeastaan erittäin maukas ja hyvä ruoka, joka tämäkin on yksi meidän perheen suosikkeja. Tosin, meillä tosiaan suosikiksi pääsee melkein sillä, että ruokaan on upotettu purkillinen sitä smetanaa. 

4 annosta

600-700 g naudan ulko- tai sisäpaistia
1 sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
1 suippopaprika
3 tomaattia
3-4 rkl voita
2 rkl tomaattipyreetä
1 rkl paprikajauhetta
4 dl vettä
120 g smetanaa
100 g paprika-chilituorejuustoa

Ota liha huoneenlämpöön n. ½ tuntia ennen ruoanvalmistusta, jotta se ehtii lämmetä ennen kypsennystä. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise suippopaprika, poista siemenet ja valkoiset siemenkalvot ja suikaloi paprika. Kuutioi tomaatit. Kuumenna voi valurautapadassa. Lisää lihapapat ja ruskista. Lisää joukkoon sipulit ja valkosipulin kynnet. Paista 3-4 min, kunnes ne ovat kullanruskeita. Lisää joukkoon tomaattipyree, paprikajauhe, suippopaprikat ja tomaatit mehuineen. Paista n. 5 min. Lisää joukkoon vesi. Mausta suolalla. Anna muhia liedellä miedolla lämmöllä tai 170-asteisessa uunissa n. 40 min. Lisää padan joukkoon smetana ja tuorejuusto. Jatka kypsentämistä vielä n. 10 min. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. 


➔ Valio