sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Paistettu piparijuustokakku

Lomalle jäädessäni työkaveri huikkasi, että lomalta palatessa voisi töihin tuoda paistetun juustokakun. Joulun alla makuvalinnat kakun suhteen ovat aika selvät. Lähikaupasta ei löytynyt valmiiksi maustettua appelsiinirahkaa, korvasin sen samalla määrällä maustamatonta rahkaa sekä yhden appelsiinin kuoriraasteella. Maut olivat kuulemma kohdillaan. 
 
12-15 palaa
 
175 g pipareita
75 g voita
 
TÄYTE:
400 g appelsiinituorejuustoa
400 g appelsiinirahkaa
2 ½ dl kinuskikermaa
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 kananmunaa
2 rkl maissitärkkelystä
 
PINNALLE:
2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
nonparelleja
 
Murskaa piparit, sekoita joukkoon voisula. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 23 cm) pohjan ja reunan väliin. Painele pipariseos vuoan pohjalle ja reunoille. Vatkaa täytteen ainekset tasaiseksi. Kaada täyte piparipohjan päälle. Kypsennä uunin ala-/keskiosassa 170 asteessa n. 60 min, kunnes kakku on vain aavistuksen hyllyvä keskeltä. Anna kjuuakun jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja siirrä se sitten peitettynä jääkaappiin. Irrota kakku vuoasta vasta täysin kylmänä. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Viimeistele kakun pinta halutessasi vaniljasokerilla maustetulla kermavaahdolla ja nonparelleilla. 
 

 
➝ Valio

Broileri-makaronilaatikko

Vaihtelun vuoksi makaronilaatikko välillä broilerin jauhelihasta. 
 
300 g täysjyvämakaronia
400 g broilerin jauhelihaa
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
1 tl paprikamaustetta
ripaus chilimaustetta
2 isoa kananmunaa
7 dl maitoa
 
PAISTAMISEEN:
öljyä
 
Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä lähes kypsiksi. Paista pilkottu sipuli ja jauheliha öljyssä. Mausta seos suolalla, mustapippurilla, paprikamausteella ja chilillä. Sekoita valutetut makaronit ja jauheliha keskenään sekaisin. Kaada seos vuokaan. Sekoita kananmunien joukkoon maito ja mausta munamaito suolalla ja mustapippurilla. Kaada munamaito makaronien ja jauhelihan joukkoon. Paista makaronilaatikkoa 200 asteessa n. 45 min. 
 

→ Kirsin keittiö

Lihakeitto

Lihakeitto vaatii oman aikansa, mutta se on vaivan arvoista. 
 
6 annosta
 
n. ½ kg luutonta naudan etuselkää, lapaa tai ulkopaistia tai n. 1 kg luullista naudanlihaa
n. 1 ½ l vettä
1 ½ tl suolaa
10 kokonaista maustepippuria
2 laakerinlehteä
1 sipuli
4-6 perunaa
2-3 porkkanaa
200 g lanttua
1 palsternakka
1/4 selleriä
1 pieni purjo
1 dl persiljaa hienonnettuna
 
Pane kylmällä vedellä huuhdottu liha kattilaan, kaada päälle kylmä vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Kuori pinnalle nouseva vaahto pois reikäkauhalla tai lusikalla. Lisää suola, pippurit, laakerinlehdet ja kuorittu, paloiteltu sipuli. Keitä liha kypsäksi miedolla lämmöllä kannen alla, 1½-2 tuntia Jos käytät luullista lihaa, liha on kypsää kun se irtoaa luista. Paloittele kuoritut perunat, porkkanat, lanttu, palsternakka ja selleri. Suikaloi halkaistu ja huuhdottu purjo. Nosta liha keitinliemestä ja lisää sinne perunoita lukuunottamatta kaikki kasvikset. Anna kiehua n. 10 min ja lisää perunat. Jatka kypsentämistä vielä n. 20 min, kunnes perunat ja juurekset ovat kypsiä. Leikkaa liha pieniksi kuutioiksi ja lisää keittoon. Tarkista maku ja lisää persilja. 
 
+
Tarjoa ruisleivän kanssa. 
 
 
→ Pirkka

Helpot ja maukkaat juustosämpylät

Helppoihin sämpylöihin saa makuvaihtelua juustoraasteella. 

15-25 kpl

5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 rkl siirappia
50 g voita, margariinia tai öljyä
n. 10 dl sämpyläjauhoja
juustoraastetta oman maun mukaan

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola ja siirappi ja alusta taikinaksi sämpyläjauhoseoksella. Lisää alustuksen loppupuolella pehmeä rasva. Lisää lopuksi taikinaan juustoraaste. Löysähköstä taikinasta saat kuohkeimmat sämpylät. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi peitettynä lämpimässä paikassa. Leivo kohonnut taikina tangoiksi ja ota siitä palasia uunipellille joko sellaisenaan tai pyöritellen. Anna sämpylöiden kohota hyvin peitettynä. Paista sämpylöitä 225-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min. 


→ Myllyn paras

Broileri-chilipiirakka

Tätä piirakkaa on tullut tehtyä jo muutamaan kertaan erinäisten juhlien suolaiseksi tarjottavaksi ja piirakka on mennyt aina viimeistä murenaa myöten. Melkein pitäisi tehdä aina kaksi. Teen piirakan aika isoon vuokaan, mutta tuplaamalla voisi silti olla ihan passeli uunipellille.

POHJA:
125 g voita
1 kananmuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
TÄYTE:
200 g paahdettu chili-tuorejuustoa
450 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1 kevätsipuli
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ punaista paprikaa
1 keltainen chili
50 g emmentalraastetta
2 kananmunaa
1 dl maitoa
 
PAISTAMISEEN:
1-2 rkl öljyä
 

Sekoita voi, kananmuna ja keskenään sekoitetut jauhot. Painele pohja halkaisijaltaan 26 cm:n piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä piirakan pohjalle tuorejuusto. Paista broilerin fileesuikaleet öljyssä pannulla, lisää silputtu kevätsipuli joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada täyte tuorejuuston päälle ja lisää pilkotut paprikat ja chili. Ripota pinnalle vielä juustoraastetta ja kananmuna-maitoseos. Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa n. 30 min.


➝ Ulla Svensk: Suloiset suolaiset

tiistai 1. joulukuuta 2020

Vanhan ajan unelmatorttu

Pohja oli ihanan kuohkea, mutta täyte on niin makea, että melkein puolikas pala riittää. 
 
n. 15 annosta
 
4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl perunajauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
 
TÄYTE:
2 ½ dl tomusokeria
150 g voita
3 pientä munankeltuaista
1 rkl vaniljasokeria
 
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokerit yhteen, valkoiseksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita yhteen vehnäjauhot, leivinjauhe, perunajauhot ja kaakaojauhe. Sekoita jauhoseos käännellen muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille tasaiseksi kerrokseksi. Paista pohjaa uunin keskitasolla n. 6-8 min. Katso, ettei pohjan pinta tummu liikaa. Laita pöydälle leivinpaperi ja sokeroi se. Nosta kääretorttu uunista ja kiepauta levy suoraan sokeroidun leivinpaperin päälle. Poista levyssä kiinni oleva leivinpaperi varoen. Anna pohjan jäähtyä kunnolla. Vatkaa voi ja tomusokeri notkeaksi. Lisää keltuaiset yksitellen ja lopuksi vaniljasokeri. Levitä täyte jäähtyneen torttupohjan päälle. Kääri kääretorttupohja napakaksi rullaksi leivinpaperin avulla ja siirrä jääkaappiin. Anna tortun jähmettyä jääkaapissa ainakin tunti ennen tarjoilua. 
 
 
➝ Sari Spåra: Isoäidin parhaat reseptit