Mikä olisi paras tapa aloittaa ruokablogin pitäminen ellei täydellinen epäonnistuminen? Parturissa istuessani luin jostain lehdestä (muistaakseni tämän kuun Cosmopolitan) jonkin makkara-perunapannun reseptin, jonka koitin työllä ja tuskalla painaa mieleeni. Ohje vaikutti helpolta ja maukkaalta - juuri sopivalta "nopean päivän ruoalta". Rehvastelin miehelle, että osaan varmasti laittaa ruoan oikein ja siitä tulee todella maukasta. Mies ehdotti jo, että jos vaan laitettas uunimakkaraa, mutta ei, minun piti pitää pääni.
Aloitin heittämällä perunat huolettomasti altaaseen, pesemällä ja kuorimalla ja sitten keittämällä. Jo paloitellessani perunoista lohkoja aloin ihmettelemään, olinko keittänyt niitä liikaa vai mitä ne niin mössääntyivät. Heitin ne kuitenkin pannuun ja aloin paistamaan sipulisuikaleiden kera. No eihän ne mitään paistuneet niin kuin niiden olisi pitänyt. Lisäsin mausteeksi suolaa ja mustapippuria (jota ilman mielestäni paistettuja perunoita ei yksinkertaisesti voi tehdä) sekä maustepippuria, joka oli oikeastaan ainoita asioita, joita varsinaisesta reseptistä muistin. Perunat näyttivät aivan sösserölle.
Seuraavaksi lisäsin pannuun makkarat ja puolitetut kirsikkatomaatit. Muistin vissisti, että pannuun tuli tomaattia. Kun aloin käännellä pannua perunat hajosivat lähes totaalisesti. Vasta siinä vaiheessa tajusin tsekata perunapussin kylkeä. "Jauhoperuna". Perkele. Tiesin jo valmiiksi, että se ruoka oli siinä, eivät jauhoperunat ruskistu kiinteiden perunoiden tapaan. Että voinkin olla aasi. Loppuruoan teinkin sitten vasemmalla kädellä niin jäätävän ketutuksen vallassa, että unohdin kokonaan laittaa ruokaan kuuluvan juustoraasteen. Sekoitin kerman ja sekoitin basilikan, mutta juuston unohdin. Tajusin sen siinä vaiheessa, kun kauhoin muutaman maistamisen jälkeen ruokaa roskakoriin. Hitto vie se juusto!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti