maanantai 30. joulukuuta 2019

Piparkakut

Piparkakkujen paistaminen (ja raa'an taikinan syöminen) on parasta jouluhommaa lasten kanssa. Itse tekemällä saa parhaan taikinan. Tässä maistuu minun suuhun juuri ihanasti kardemumma. 

300 g margariinia tai voita
2 dl siirappia
2 dl sokeria
3 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssia
2 kananmunaa
n. 12 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa

Kiehauta rasva, siirappi, sokeri ja mausteet. Anna seoksen jäähtyä. Lisää jäähtyneeseen seokseen munat ja vehnäjauhot, joihin sooda on sekoitettu. Jos haluat, jaa taikina heti neljään osaan. Taputtele taikinapalat kelmun tai muovipussien välissä litteiksi paketeiksi. Pane jääkaappiin jähmettymään. (Ohueksi taputeltuna taikina jähmettyy nopeammin.) Voit leipoa taikinan pipareiksi heti, kun taikina on jähmettynyt tai halutessasi seuraavana päivänä. Kauli taikina osa kerrallaan ohueksi levyksi jauhoja apuna käyttäen. Pienempiä taikinamääriä on helpompi kaulia, eikä taikina ehdi pehmetä. Ota taikinasta haluamillasi muoteilla piparkakkuja ja pane ne pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-10 min piparkakkujen paksuudesta riippuen. Piparkakkujen määrä riippuu siitä minkä kokoista piparkakkumuottia käytät. 


➔ Sari Spåra: Isoäidin parhaat reseptit

Konjakkisinappi

Konjakki tuo sinappiin suussa viipyilevän mahtavan jälkipoltteen. Täydellistä kinkun kylkeen sipaistuna. Annostella kannattaa varoen, kokemattoman suuhun on aika jytyä tavaraa. 

1 ½ dl sinappijauhetta
1 ½ dl sokeria
2 dl kuohukermaa
1 ½ kananmunaa
1 tl viinietikkaa
2-3 rkl konjakkia

Sekoita konjakkia lukuun ottamatta kaikki aineet tasaiseksi tahnaksi. Kuumenna liedellä hitaasti kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen pari min. Lisää konjakki ja maista, laita maun mukaan lisää. Pakkaa puhtaaseen purkkiin. Sinappi säilyy jääkaapissa n. 2 kk. 

 

Piparimuffinssit

Näissä muffinsseissa oli mukava jouluinen piparin maku. Lapsille sekä miehelle maistui myös, lapset kaapi taas kuorrutteet veks. 

n. 20 kpl normaalikokoisia muffinsseja tai 12 kpl suuria amerikanmuffisseja

150 g pehmeää margariinia tai voita
1 ½ dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl piparkakkumaustetta
1 ½ dl maitoa

KUORRUTUS:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
½-2/3 tl piparkakkumaustetta
2 tl sitruunamehua

Vatkaa pehmeä rasva, fariini- ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja piparkakkumauste ensin keskenään. Lisää kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa taikinaseokseen, kolmessa erässä. Laita normaalikokoiset muffinssivuoat muffinssipellille. Jaa taikinaseosta kahden ruokalusikan avulla vuokiin - jokaiseen vuokaan kukkurainen ruokalusikallinen taikinaa. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla n. 8-10 min, ylä/alalämmöllä. Amerikanmuffinssivuoissa paistoaika on 10-15 min, oman uunin tehojen mukaan. Pistä keskimmäisen muffinssit keskelle paistoajan lopussa puisella cocktail-tikulla, jos tikku on puhdat, muffinssit ovat kypsiä. Anna muffinssien jäähtyä ennen kuorruttamista. Vatkaa kuorrutteen aineet nopeasti keskenään. Kuorrute jää pehmeäksi, mutta sen pystyy juuri ja juuri pursottamaan. Tukevampaa kuorrutetta saa tomusokeria lisäämällä, mutta samalla kuorrutteesta tulee makeampaa. Pursota sileällä tyllalla muffinssien pinnalle renkaita. 


Mörkömuffinssit

Lasten mielestä mörkömuffinssit oli hauskat ja itse muffinssi oli mehukas ja maistui, kuorrutteen kuitenkin kaikki kaapi muffinssin päältä syrjään. Kuopus muisti keväisen hokeman "löikö mörkö sisään", sitä tuli tämän siis vuoden Halloweenikin kuunneltua. 

Silmät oli kaupasta loppu, laitoin valkosuklaanapit. Ja minähän en rupea mitään sokerimassaa kaulitsemaan, neniksi leikkasin salmiakit puolikkaiksi.  

12 kpl

TAIKINA:
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia
2 dl luonnonjogurttia
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 ½ tl ruokasoodaa
ripaus suolaa

KUORRUTUS JA KORISTEET:
3,3 dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g valkosuklaata
mustaa elintarvikeväriä
silmäkakunkoristeita
sokerimassaa

Valmista ensin kuorrutus ja koristeet. Vaahdota kerma. Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa kulhossa. Yhdistä sähkövatkaimella sekoittaen tuorejuuston kanssa. Värjää seos mustalla elintarvikevärillä. Lisää kermavaahto kevyesti nostellen. Laita kuorrutus pursotuspussiin, jossa on halkaisijalta 30 cm pyöreäpäinen tylla. Voit myös leikata pursotuspussin kärkeen ison pursotusaukon, mikäli sinulla ei ole tyllaa. Pursotusjälki on kuitenkin parempi tyllan avulla. Anna kuorrutuksen jähmettyä jääkaapissa muffinssien valmistamisen ajan. Muotoile mustasta sokerimassasta kolmiot mörön nenäksi. Muffinssit: Sekoita munat ja sokeri. Lisää margariini, jogurtti ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinssipellin voideltuihin syvennyksiin tai paperisiin muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa uunin keskiosassa 15-17 min. Pursota kuorrutus jäähtyneiden muffinssien pinnalle. Aseta silmät ja nenät kasvoiksi. 


Valio