sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Paistettu Vihreä kuula-juustokakku

Tämä kakku tuli leivottua reilusti joulun jälkeen, mutta jatketaan joululeivonnaisten päivittämistä nyt tällä, koska työkaveri odottaa ohjetta. 

Tämä kakku tuli leivottua siis työpaikalle joululomalta paluun jälkeen. Veli oli ostanut joulun jälkeisestä alesta Vihreä kuula-marmeladia purkillisen ja mietin aikani mihin sen laitan. Törmäsin tähän reseptiin ja peli oli selvä. 

Marmeladi, kuten Vihreät kuulat muutenkin, on todella makeaa, mitä tasapainottaa hapan juustokakkumassa. Kakku keräsi huikean määrän kehuja ja katosi puolessa työpäivässä. Laskin, että tuo ohjetta odottava työkaveri santsasi kahdesti. 

KEKSIPOHJA:
250 g täytekeksit, esim. Domino
70 g voi tai margariini

TÄYTE:
600 g maustamaton tuorejuusto
120 g smetana
1 dl sokeri
1 rkl vaniljasokeri
3 kananmunat
1 prk Vihreä kuula marmeladia

Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen ja valmista keksipohja murskaamalla keksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita keksien kanssa tasaiseksi massaksi. Pingota n. 20 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja aseta reunalle leivinpaperisuikale. Kaada keksimassa vuokaan, painele massa pohjalle ja reunoille n. 5 cm korkeudelle. Valmista täyte, notkista tuorejuustot vatkaimilla. Vatkaa joukkoon kaikki muut aineet paitsi munat ja marmeladi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa huolella. Kaada täytteestä 1/3 vuokaan keksipohjan päälle. Lisää lusikalla Vihreä kuula marmeladia nokareina sinne tänne. Kaada jälleen täytteestä 1/3 päälle ja marmeladi nokareina. Lisää loput täytteet ja lusikoi viimeiset marmeladit päälle. Vedä grillitikulla tai hammastikulla kakkuun viivoja, jotta marmeladi sekoittuu marmorimaiseksi. Kypsennä kakkua uunin keskitasolla n. tunti. Sammuta uuni ja avaa uunin luukku (oven väliin voit laittaa vaikka puulastan), anna kakun olla uunissa jälkilämmöllä vielä toinen tunti. Anna kakun jäähtyä huoneenlämmössä ja nosta jääkaappiin jähmettymään seuraavaan päivään. 
 

→ Saamarin kakut

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Nougat-leivokset

Jälleen yksi versio mokkapaloista. Pohja on vanha tuttu, mutta kuorrute tehdään Nutellasta ja Nougatista - eli ei voi olla ku hyvää!

uunipellillinen

POHJA:
300 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
4 munaa
6 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa

KUORRUTUS:
3 dl pähkinäsuklaalevitettä (Nutella)
1½ Marabou Dubbel Nougat-patukkaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10-13 min. Anna pohjan jäähtyä. Sivele pohjan päälle pähkinäsuklaalevitettä mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi. Levitteen on hyvä olla huoneenlämpöistä ja tarvittaessa voit hieman pehmentää sitä mikrossa/vesihauteessa. Jos pohja on vielä lämmin, levite sulaa sen vaikutuksesta. Sulata Dubbel Nougat mikrossa. Valuta nougat pinnalle lusikan tai pursotuspussin avulla kuvioiden. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa sen jälkeen paloiksi. 


→ Kinuskikissa

perjantai 6. tammikuuta 2023

Helppo kinuski-omenakakku

Tää on meinannu jäädä syksyltä päivittämättä, mikä olis järkyttävää, koska tää on ehkä PARASTA-OMENAKAKKUA-KOSKAAN! Jos en tajua tehdä tätä ensi syksynä uudestaan, minua saa kumauttaa päähän. 
 
Alkuperäisessä ohjeessa omena oli laitettu raasteena, mutta todettiin, että kakkuun haluttiin vielä enemmän omenan makua ja lisätään seuraavan kerran omena kuutioina. Itse lisäsin omenan pieninä kuutioina, ei olisi haitannut isommatkaan palat eikä omenamäärän lisäys. 

POHJA:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1½ dl sokeria
1½ dl juoksevaa margariinia
n. 3 dl (150 g) omenapaloja
2 kananmunaa
 
KUORRUTE:
50 g voisulaa
3 dl tomusokeria
200 g kinuski-tuorejuustoa
 
PINNALLE:
pähkinärouhetta/mantelirouhetta
 
Kuori ja paloittele omenat. Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sen jälkeen loputkin aineet hyvin sekoittaen. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 21-24 cm). Paista 175 asteessa n. 40 min uunin alatasossa. Sulata rasva kuorrutusta varten ja sekoita sähkövatkaimella joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Levitä kuorrute omenakakun pinnalle. Maku vain paranee saatuaan levättyä jääkaapissa seuraavaan päivään. 



→ Keittiö koivikon katveessa