keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Kana-pekonirullat

Meillä vetää kaikki muut kaksin käsin pekonia paitsi minä, joten välillä on meikäläisenkin taivuttava. 

n. 10 broilerin fileepihviä
suolaa
currya
broilerimaustetta
2 pkt pekonisiivuja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Mausta broilerin fileepihvit makusi mukaan. Kääri pihvit kauttaaltaan pekosiivuihin. Paista rulliin pannulla voissa kaunis pihta ja laita pihvit uunivuokaan n. 20-30 min tai kunnes kypsiä. 

lauantai 19. lokakuuta 2019

Chorizokeitto

Maku oli jo lopulta pelkästään makkaroiden ansiosta tulinen, mutta yllättäen lapsillekin maistui ja hyvin. Mies veti niin paljon, ettei seuraavalle päivälle enää riittänyt. 

6 annosta

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
öljyä
1 ½ l vettä
2 lihaliemikuutiota
10 perunaa
1 paprika
200 g maissia
suolaa
pippuria
1 tlk säilyketomaattia
100 g paseerattua tomaattia
300-400 g chorizomakkaroita

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet, kuullota hetki öljyssä kattilassa. Lisää vesi ja lihaliemikuutiot, kuutioidut perunat, pienennetty paprika ja maissi. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Keitä n. 10 min ja lisää tomaatit ja makkarat. Keitä vielä, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa. 

Rakuunabroileri

Kokonaisen broilerin valmistaminen on loppuviimeksi helpompaa hommaa kuin kuvittelisi. Maustamattomia kokonaisia broilereita saa välillä lihatiskiltä, mutta vähintään ne löytää pakastealtaasta. Maku on erinomainen, kaikki meni ja on nuristu jo lisää! 

1 (n. 1,1 kg) tuore broileri
3 rkl voita sulatettuna
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl rakuunaa
maun mukaan mustapippuria
muutama tippa sitruunamehua

Nosta broileri huoneenlämpöön n. 30 min ennen kypsentämistä. Sulata voi ja sekoita joukkoon kaikki mausteet. Sivele mausteseos kauttaaltaan broilerin päälle. Nosta broileri uunivuokaan ja kypsennä 175 asteisessa uunissa n. 1 tunti 30 min tai kunnes broileri on kypsä. Valele muutaman kerran paistoliemellä kypsennyksen aikana. 

+
Halutessasi tee kastike paistoliemestä tai tarjoa paistoliemi sellaisenaan broilerin kanssa. 


➔ Kääpiölinnan köökissä