torstai 23. helmikuuta 2012

Lihaperunalaatikko

Tätä on tainnut tulla viimeksi syötyä kouluaikoina ja se maistui aina yhtä ankealle, lähinnä kai suolan puutteen vuoksi. Hyvällä maustamisella tästä saa ihan kelpo ruokaa. 

n. 10 perunaa kuorittuna ja viipaloituna
1 sipuli hienonnettuna
700 g jauhelihaa
suolaa
valkopippuria

MUNAMAITO:
2 kananmunaa
maitoa
suolaa

PINNALLE:
(korppujauhoja)
(voita)

Ruskista ja mausta jauheliha suolalla ja valkopippurilla. Kuullota sipuli. Lado perunaviipaleet, jauheliha ja sipuli voideltuun uunivuokaan kerroksittain, päällimmäiseksi perunaviipaleita. Valmista munamaito ja mausta suolalla. Kaada munamaitoa vuokaan niin, että sen pinta jää juuri päällimmäisten perunaviipaleiden alapuolelle. Pinnalle voi ripotella tasaisesti korppujauhoja ja päällimmäiseksi vielä voinokareita. Paista uunissa 200 asteessa 1 ½-2 tuntia. 


tiistai 21. helmikuuta 2012

Juustoiset broilerikääröt

Vaikka olen itse suuri sipulin ystävä, tässä ruoassa sitä oli omaan makuuni jo aivan liikaa - kokeilisin seuraavalla kerralla laittaa valkosipulia vähemmälti ja katsoa mitä tapahtuu. Sipulia tässä ruoassa ei kuitenkaan ole kuin yksi, mutta ehkä sekin pitäisi puolittaa. Kävin lueskelemassa Hellapoliisilla kommentteja ja muutkin olivat valitelleet sipulin napanneen ruoassa ylivallan. Paholaisen hillo on huippua, mutta tehtävä seuraavan kerran sitä itse, koska pieni paketti maksaa kaupassa lähes 12 euroa - ei ostella äitiyspäivärahoilla, ei. Kokeilen kyllä toistekin, vähemmällä sipulilla siis. 

½ dl korppujauhoja
1 dl kermaa
250 g broilerin paistijauhelihaa
1 sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
suolaa
mustapippuria
chilipohjaista mausteseosta
1 dl paholaisen hilloa
150 g juustoa tangoiksi leikattuna

Laita korppujauhot ja kerma kulhoon, anna turvota. Sekoita joukkoon broilerin paistijauheliha, silputtu sipuli, hienonnetut valkosipulinkynnet, suola, mustapippuri ja chili-mausteseos sekä paholaisen hillo. Leikkaa juusto tasakokoisiksi tangoiksi. Ota jauhelihamassaa jauhelihapihvin verran työlaudalle ja taputtele tasaiseksi. Laita päälle juustotanko ja kääri rullalle. Sulje rullan päät ja nosta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Valmista koko massasta kääröjä. Paista 175 asteessa parikymmentä minuuttia tai kunnes pinta on saanut väriä ja kääröt näyttävät kypsiltä. 


🍴 Hellapoliisi

tiistai 7. helmikuuta 2012

Valkosuklaa-vadelmapiiras

Vannoutuneena valkosuklaan (ja oikeastaan vadelmankin) ystävänä kokeilen melkein mitä vain mihin sitä voi sekaan heittää, mutta tästä ei kyllä tullut uutta suosikkiani. Laitan aina valmiiksi valkosuklaata enemmän kuin ohjeessa neuvotaan, mutta silti en maistanut sitä yhtään läpi. Helppoa taas kuitenkin kuin heinän teko. 

2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
2 dl maitoa
125 g pullomargariinia
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g valkosuklaata pilkottuna

PINNALLE:
n. 100 g vadelmia

Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään puuhaarukalla. Lisää maito, pullomargariini ja suklaarouhe. Sekoita tasaiseksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe keskenään ja sekoita nopeasti joukkoon, ettei taikina sitkisty. Kaada voideltuun piirasvuokaan (halkaisija 27 cm). Ripottele vadelmat pinnalle. Paista 200 asteessa n. 25 min. (Siivilöi jäähtyneen pullan pinnalle tomusokeria.)


🍴 Katariinan keittiössä