lauantai 22. elokuuta 2015

Polkakakku

Tässä spiraalikakuista toinen, se onnistuneempi versio. Spiraalin tekeminen on loppuviimeksi yllättävän helppoa, kunhan kekkaa miten homma menee. Ja vaikka se vaatiikin enemmän aikaa kuin perus "täytteet päällekkäin"-kakun tekeminen, on se näkönsä puolesta vaivan väärti eikä kakkua tarvitse erikseen alkaa koristelemaan. Nämä kakut (polkakakku ja epäonnistuneempi versio salmiakkikakusta) jakoivat mielipiteitä, salmiakin ystävät äänestivät toista, ei-niin-salmiakinystävät tykkäsivät tästä. 

POHJA:
200 g dominokeksejä
50 g voita tai margariinia

PIPARMINTTU-VALKOSUKLAATÄYTE:
7 liivatelehteä
500 g täyteläistä vaniljajogurttia
750 g vaniljavanukasta
(2 ½ tl piparminttuaromia)
200 g valkosuklaata
1 dl vettä

MANSIKKATÄYTE:
3 ½ liivatelehteä
400 g mansikoita

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. Sivele vuoan sisäreunaan öljyä irrottamisen helpottamiseksi. Murskaa dominot tehosekoittimella. Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurska. Painele seos vuoan pohjalle. Laita täytteiden liivatelehdet (7 kpl ja 3 ½ kpl) likoamaan kylmään veteen. Yhdistä vaniljajogurtti ja -vanukas vatkaimella. (Sekoita joukkoon piparminttuaromi.) Soseuta tässä välissä mansikat. Erota soseesta n. 1 dl verran liivatteiden sulattamista varten. Paloittele valkosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa. Sekoita suklaasula vaniljaseokseen. Kuumenna erotettu mansikkasose kiehuvaksi ja sulata siihen mansikkatäytteen liivatteet. Sekoita huolellisesti lopun mansikkasoseen kanssa (sekoittamisessa voi hyödyntää soseuttamisessa käytettyä sauvasekoitinta). Kuumenna vesi kiehuvaksi. Sulata siihen valkosuklaatäytteen liivatteet. Sekoita liivatevesi täytteeseen. Kaada vuoan keskelle vuorotellen kumpaakin täytettä. Valkosuklaatäytettä voi kaataa isompia annoksia kuin mansikkatäytettä. Jatka näin, kunnes täytteet on käytetty. Loppua kohden annosta voi pienentää, niin saat myös keskiosaan tiheän rengaskuvion. Huomaa, että voit säädellä kuviota myös sillä, miten korkealta täytteen kaadat. Jos täyte meinaa painua pohjaan, kaada se lähempää täytteen pintaa. Laita kakku jääkaappiin hyytymään 3 tunniksi. Irrota vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle. 


➔ Kinuskikissa

torstai 20. elokuuta 2015

Salmiakkikakku

Palatessani töihin puolen vuoden tauon jälkeen, tahdoin kokeilla taas jotain vähän uutta. Törmäsin Kinuskikissan sivuilla upeannäköisiin spiraali/seeprakakkuihin ja päädyin tekemään niistä kahta. Tämä on niistä toinen. 

Tämä on alunperin nimeltään Seeprakakku salmiakkiraidoilla, mutta koska minun kakkuni seeprakuviointi epäonnistui surkeasti, en voi millään omallatunnolla tätä samalla nimellä nimittää. Joten salmiakkikakku. 

En tiedä olisiko pitänyt keittää salmiakkikiisseliä kokoon vai mitä, sillä oma versioni oli niin ohutta, että yrittäessäni tehdä ympyrää kakun keskelle (ja tällä tekniikalla spiraalikuviota), lähti kiisseli leviämään enemmänkin marmorikuvion lailla pitkin kakun reunoja. Toisessa tekemässäni kakussa ei tätä ongelmaa ilmestynyt ja tämän kakun tein jälkimmäisenä, joten en usko tekniikkani pettäneen. 

Ulkonäkö ei kuitenkaan haitannut, salmiakin ystäville kakku upposi hetkessä. 

POHJA:
250 g dominokeksejä
50 g voita tai margariinia
1 rkl Apteekin salmiakki-mixeriä
½ dl kaakaojauhetta

SALMIAKKIKIISSELI:
5 liivatelehteä
2 ½ dl Apteekin salmiakki-mixeriä
2 ½ dl vettä
2 rkl sokeria
½ dl maissitärkkelystä

VANILJATÄYTE:
8 liivatelehteä
650 g täyteläistä vaniljajogurttia
700 g vaniljavanukasta tai vaniljarahkaa
½ dl sokeria
1 dl vettä

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. Sivele vuoan sisäreunaan öljyä irrottamisen helpottamiseksi. Ravista mixeripulloa huolellisesti, jotta väri sekoittuu tasaisesti. Murskaa dominot tehosekoittimella. Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurska, salmiakkimixeri ja kaakaojauhe. Painele seos vuoan pohjalle. Laita täytteiden liivatelehdet (5 kpl + 8 kpl) likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan salmiakkimixeri ja vesi. Yhdistä sokeri ja maissitärkkelys keskenään ja lisää kattilaan. Kuumenna liedellä, kunnes kiisseli pulpahtaa, mutta älä jatka keittämistä. Sekoita joukkoon liivatteet (5 kpl). Nosta kattila liedelle ja anna pulpahtaa vielä kerran. Laita kattila kylmään vesihauteeseen, kunnes kiisseli on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Sekoittele välillä, jotta kiisseli jäähtyy tasaisesti eikä siihen muodostu paakkuja. Yhdistä vaniljajogurtti ja vanukas/rahka vatkaimella. Lisää sokeri. Kun salmiakkikiisseli on jäähtynyt sopivaksi, kuumenna vaniljatäytteen vesi kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet (8 kpl). Sekoita liivatevesi vaniljatäytteeseen. Kaada vuoan keskelle vuorotellen vaniljatäytettä ja salmiakkikiisseliä. Vaniljatäytettä voi kaataa hieman isompia annoksia kuin kiisseliä. Loppua kohden annosta voi pienentää, niin saat myös keskiosaan tiheän rengaskuvion. Huomaa, että voit säädellä kuviota myös sillä, miten korkealta täytteen kaadat. Jos täyte painuu pohjaan, kaada se lähempää täytteen pintaa. Jos taas täyte jää kellumaan pinnalle, nosta kaatamiskorkeutta. Laita kakku jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. Kakun hyytyminen kestää pidempään kuin tavallisessa juustokakussa. Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle. 


perjantai 7. elokuuta 2015

Manteliset mustikkaruudut

Leivoin näitä miehelle töihin viimeisen työpäivän kunniaksi ennen vauvan kanssa kotiin jääntiä. Mies palasi töistä tyhjän astian kanssa, palautteena oli raavas miesporukka "haukkunut hyviksi". Kai se on taas otettava parhaana kohteliaisuutena, että porukka santsasi ja kaikki meni. 

uunipellillinen

125 g sulatettua voita
1 ½ dl maitoa
1 ½ dl vaniljajogurttia
3 munaa
1 ½ dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
2 dl mustikoita
2 rkl vehnäjauhoja

KORISTELU:
1 dl mantelilastuja
raesokeria

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita voi, maito ja jogurtti kulhossa. Vaahdota munat ja sokeri valkoiseksi ja kuohkeaksi. Lisää leivinjauhe, jauhot sekä voi-maitoseos. Sekoita tasaiseksi. Sekoita jauhot mustikoihin ja lisää varovasti taikinaan. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipannulle, n. 25x35 cm. Ripottele mantelilastut ja raesokeri taikinan päälle. Kypsennä uunin keskitasolla 35-40 min. Anna paistoksen jäähtyä ennen kuin paloittelet sen ruuduiksi terävällä veitsellä. 


➔ Leivotaan